tiistai 7. lokakuuta 2014

Haaste 8: Värit vaihtoon! - Hanna

Anna tuossa taannoin kyseli lempivärejämme, 
ja luulin jo pääseväni ompelemaan jotain tummanpuhuvaa itselleni.
Mutta värejäpä vaihdettiin (olisi pitänyt arvata) ja kohdalleni osui minttu.
Siis kaikista vaihtoehdoista m i n t t u, mitä en ikinä käytä missään.
Saattoipa jokunen katkera äännähdys karata huuliltani ennen ajatukseen sopeutumista...

Tämänkin toteutuksen kohdalla sain huomata itselleni tyypillisen tavan toimia.
Mietin ensin kokonaisuuden ja vasta sitä tehdessäni hoksaan mitä yksityiskohtia käyttäisin. Tällä kertaa en onneksi joutunut kuitenkaan purkamaan mitään jo valmista,  vaan ajatus juoksi sopivasti edellä.

Minttu sopi mielestäni mainiosti harmaan kaveriksi
ja ilokseni melkein kaikki tarvittava löytyi kotoa.



Tein pojalleni setin käyttäen paitaan Little lamb-kaavaa ( Ob 2/12) koossa 92 ja housuihin uudeksi suosikikseni noussutta Mock denim-kaavaa (Ob 4/14) koossa 98. Taskujen kasaaminen tuotti päänvaivaa, mutta onneksi virtuaalinen ompelutuki auttoi oivaltamaan.



Mintun värin lähtökohdaksi löytyi iso Hippu-kuva, minkä "aplikoin" suoralla ommellen (tällä tekniikalla jopa minun Elnani suostui yhteistyöhön!) ja housuihin tähtipaikat samalla idealla.





Koska idea toimi mielestäni mukavasti, askartelin samistelusetin puolivuotiaalle kummipojallekin. Body on vanhalla kunnon Kisuliini-kaavalla ja housut pitkiksi muokatulla Summer sea-kaavalla (Ob 3/13) koossa 86. 


Tykästyin tähän yhdistelmään älyttömästi! 
Kylläpä taas haasteen kautta tuli harpattua ulos tutusta ja turvallisesta, kiitos Anna ♥




13 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää!! Muhun iskee harmaan ja mintun yhdistelmä, Hippu ja housujen malli ihan täysillä. Kokonaisuus on ihan mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa iloista kuulla, kiitos kovasti Ulma ♥

      Poista
  2. Nätit setit! OT: mistä tuollaisia tv-tasoja saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tipi! Tv-taso on muistaakseni ihan vaan Sotkasta :)

      Poista
    2. Kiitos tiedosta, tarkoitus hankkia valkoinen tv-taso savulasilla ja tuo näyttäisi just sellaiselle.

      Poista
  3. Ihanat setit kerrassaan! Ja NIIN OUTOA, itse olen alkanut tykätä harmaa-minttu yhdistelmästä, ennen sen ollessa mun silmään "niin tavallinen ja pliisu" :D
    Ikä ei tule yksinään ilmeisesti jne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin outoa! Itsekin huomaan värimakuni muuttuneen kovasti ja nyt tämäkin yhdistelmä uppoaa täysillä :) Kiitos Kati ♥

      Poista
  4. Harmaa ja minttu toimii hyvin yhteen! Ihanat setit, tuo hippu on niin suloinen hahmo. Mutta mikäs suloiselle pojalle paremmin sopiikaan, kuin suloinen kuva paitaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi ♥ Hippu on kyllä hurmaava hahmo, sopi tähän kivasti :)

      Poista
  5. Ihanat!
    Mulla odottaa tuolla yks samanmoinen hippunen, oon kovasti miettiny mihin sen tälläisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura ♥ Miullekin vielä yksi jäi, saas nähdä mihin sen laitan :)

      Poista