torstai 7. elokuuta 2014

Teematorstai: Kouluun / kerhoon - Laura

Eli teemaillaan tässä kuussa back to school -henkeen. Ja ihan pianhan sitä kaikki pienet ja itse asiassa vähän isommatkin alkavat taas valua koulujen, päiväkotien ja kerhojen penkeille. Myös minä, ja vaikka olen niin tehnyt jo useamman vuoden ajan, jännitykseni on tällä kertaa ihan uusissa sfääreissä: päätin (jälleen kerran) hypätä jääkylmään veteen ja ensi viikon maanantaina aloitan vaatetusompelijan opinnot. Sen verran vakavassa suhteessa siis aletaan tämän pienen harrastukseni kanssa olla.

Koska en vielä ole kouluun asti ehtinyt, en ole ihan varma mitä kaikkea siellä tarvitsen. Yksi kaveri oli kuitenkin aika varma juttu, koska sitä tarvitaan koulussa kuin koulussa. Ja omani oli päässyt jo varsin pahasti nuupahtamaan.


Penaali, tietysti! Nyt voin haudata viimein entisen överisti sotkeutuneen ja rikkoutuneen yksilön jonnekin säilytyspussukoiden hautausmaalle, sillä ompelin tilalle uuden. Minulle on kertynyt aika läjät (kierrätys)nahkoja (enimmäkseen keinoversioita, mutta vähän myös aitoja) ja päätin nyt sitten hyödyntää niitä jollain itselleni uudella tavalla. Penaalin onnistuttua innostuin vähän ja ompelin toiselle nuupahtaneelle pussukalle korvaajan, eli nyt myös meikkipussini on hiukan entistä edustavampi.


Vetoketjut ovat uusia, mutta myös vuorikankaat ovat kierrätysmatskuja. Molemmat sydänpuuvillat ovat palat vanhoja verhoja.


Kaavat ovat ihan hatusta tempaistuja. Pussukka on ihan perusmalli, jonka tyyliseen löytyy ohje täältä meidänkin blogista jonkun aikaa taaksepäin. Penaali mukailee vanhan penaalin mallia, mittailin vain sopivan kokoisen palasen pääty-ympyröiden kaveriksi.


Varsin simppelit, mutta tuikitarpeelliset ompelukset siis näin uuden teemakuukauden alkuun :)

4 kommenttia:

  1. Nää on mahtavat! Käytännölliset, mut silti vähän rock! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sittenhän tää onnistuikin paremmin kuin hyvin, kun suunnilleen nuo sanat mielessäni näitä suunnittelin :D

      Poista
  2. Tosi tyylikkäät!! Tuo meikkipussin vetskari sopii täydellisesti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, se oli hauska väriläikkä minusta! Ja mustia vetskojakaan ei ollut kuin yksi niin ajauduin kokeilemaan vaihtoehtoja.

      Poista