torstai 14. elokuuta 2014

Teematorstai: Kouluun / kerhoon - Julia


Meillä neitoset saivat hius-härpäkkeille pussukat hoitoon. Neitoset pääsivät itse valkkaamaan pienistä puuvillavarastoistani kankaat pussukoihin. Nuorempi sai siksakkia ja vanhempi maatuskoita. Vuorina molemmissa IKEAn mustavalkoraitaista paksua puuvillaa.

Puuvillojen ompelu on itselle melko vierasta, joten metsästelin netistä erilaisia pussukkamalleja ja selkeitä ompeluohjeita. 
Malliksi valikoitui lopulta tuollaiset kulmikkaat pussukat joiden ompeluun löytyi netistä useampikin ohje. Suurin osa ohjeista oli englanniksi, mutta lopulta löysin myös suomenkielisen ohjeen täältä


Ohjeista poiketen muutin mittoja, jotta sain aikaiseksi kuution malliset pussukat.



Tuollaisia aarteita käytiin eilen kaupungilta ostamassa pussukoiden täytteiksi (:

8 kommenttia: