maanantai 5. toukokuuta 2014

Haaste 3 - Anna

Tämän kertaisen haasteen järjestäjänä toimin minä!
Haasteeni blogin muille jäsenille oli seuraava:

"Remake!
Nyt inspiraation lähteenä saa nyt toimia oma lapsuuden (lempi)vaate!
Lähtekää kaivelemaan valokuva-albumeitanne!
Vaatteen ei tarvitse olla kopio (saa toki tehdä hyvin samanlaisenkin!), mutta toivoisin että vaatteesta näkyy se, mistä on lähdetty liikkeelle.
Plussaa on, jos löydätte itsestänne kuvan, jossa vaate näkyy, mutta se ei ole välttämätöntä."



Tässä vaate, josta itse lähdin liikkeelle:



Miksi juuri tämä?
Jostain syystä olen aina tykännyt tästä kuvasta. Ja asusta. Kaikessa kaameudessaankin, se on silti minusta hauska! Vaatetta itsessään en tietenkään muista, luultavasti nämä ovat 1-vuotisvalokuvaukseni. Vierellä seisoo siskoni, tuolloin n.7v.
Suosikkiväreihini on aina kuulunut minttu, turkoosi,petrooli, sekä niiden eri sävyt. Ehkä tämä asu on siksi jäänyt mieleeni niin hyvin. Tai sitten olen vain useaan kertaan katsellut kuvia, joissa asu esiintyy. En tiedä.

Tässä teille vielä yksi ei niin edustava kuva kyseisestä asusta. Tämä on otettu hieman myöhemmin. Olen saanut jopa hieman hiuksia päähäni jo tässä vaiheessa :D (Paino sanalle _hieman_..)




No, mutta palataan nykyaikaan! Tässä ompelemani uusintatuotos:





Alunperin ajattelin, että tekisin mekon mintulle joustocollegelle. En kuitenkaan löytänyt itseltäni siihen kivasti sointuvia yksivärisiä kankaita ponin osiksi, joten päädyin tähän puuteriroosaan.

Luulen, että alkuperäisessä versiossa on collegepaita ja hame. Kankaan riittävyyden vuoksi, jouduin tekemään mekon.
Halusin kuitenkin, että helmaosa näyttäisi vähän hameelle. Niimpä kiinnitin kuminauhan saumaan, niin, että se on kiinni vain alareunasta. Nyt se näyttää siltä, kun päälle olisi laitettu hame! (Tätä oli hankala saada kuvattua.)


Eteen applikoin My Little Pony:n kuvan. Vaikka kuva ei ollut sama, halusin, että se olisi samalta aikakaudelta kun alkuperäinen asu.


(Taidan piirrellä ponille vielä söpöyskuvion pyllyyn!)
Mekko pääsi ilahduttamaan omaa 3-vuotiasta tyttöä:

 




Paljon juttua, paljon kuvia.
Iiiik, en malta odottaa mitä muut Kaavoista viis- tyypit tekee!!




14 kommenttia:

  1. voi söpö. kyllä munkii olis varmaan se MLP tehtävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Se saa kyllä tollaset pikkutytöt sekaisin! :D

      Poista
  2. Kerrassaan syötävän suloinen ja käyttäjälleen taatusti mieleinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tyttö tykkäsi kyllä kovasti! (koska... poni! :D )

      Poista
  3. Hihihi mulle kans <3 eiku. Pihlakin on ihana taas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihi, poneja Lauralle, vaaleenpunasta mekkosta kesäkaduille! ;)

      Poista
  4. Ihana haasteidea! Mekko on huippu, niin suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Tästä saa kyllä kiittää myös minun siskoa, joka auttoi keksimään yhdessä erilaisia aiheita! Yks jäi takataskuun odottelemaan ;)

      Poista
  5. Aivan huippusuloinen mekko! Ihana malli, ja ihanan mallin päällä! :) kaunis kankaan sävy, ja tosi siististi applikoitu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiiitos! :)
      Luonnossa tuo puuteriroosa on jotenkin vielä herkullisempi, sellainen lämmin puuterinen.

      Poista