sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Haaste 2 - Anna


Toisen haasteen äitinä toimi Laura. Saimme jokainen häneltä pienen yllärikuoren. Se sisälsi turkoosin rengasvetoketjun ja 3 tähtinappia.



Ensimmäinen ajatus oli että jeijeijei!! Ihanat ylläritarvikkeet!
Sitten suuntasin kangaskaapilleni. Siihen se sitten lopahtikin. Kuka ihme on täyttänyt mun kaapin kuosillisilla kankailla?!!! Missä kaikki yksiväriset sopivat?
Raavin monta päivää päätäni ja mietin ,mistä minä nyt sopivaksi kankaaksi muutun! Kunnes löysin tämän kauan marinoituneen isoäidinneliö jerseyn.
"Tästä lähden työstämään haastetta", ajattelin. Haastetta siinä olikin kerrakseen.
Vielä viimeisen sauman kohdalla ajattelin että ompeluksesta tulee rimanalitus, kammottava läjä kangasta ja lankaa.
Kunnes joku mystinen viimeinen silaus teki tehtävänsä. Tästä tulikin ihan kiva!



Mekko siitä tuli!
Hihat ja kädentiet Ottobren Hoops-paidasta, helma ja muut piirretty itse.
Eteen lisäsin vielä tuollaisen "vyön"/rusetin, miksi sitä kukin haluaa kutsua. Ilmankin voi pitää, on siis ihan irrallinen.
(Sovituskuvien ja neidin vimmaisen pyörimisen jälkeen, päätin kyllä ommella vön tamppiin kiinni nurjalta jokusella pistolla. Ei oikein pysynyt muuten menossa mukana!)

Kolme tähtinappia löytyvät vyöstä.


Yllärivetskari pääsi koristamaan selkää. (Kyllä, vain koristamaan.)

 
Helma on täyskello, leikattu ympyränä. 
 
 


Joskus luomisen tuska kannattaa!




12 kommenttia:

  1. Onpas tosi tosi kaunis mekko ja voi kuinka teidän pienestä neidosta on kasvanut jo iso tyttö <3

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä tosi kaunis! Ja niin ihanaa, kun jo nyt huomaa miten erilaista saa samoista tarvikkeista aikaiseksi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Kiitos tarvikkeista, sain aikaan jotain, mitä muuten ei olisi syntynyt!

      Poista
  3. Aivan ihana mekko, siis kyllä.. Itse en oo ikinä päässy ton kankaan sisälle ollenkaan, mut tohon se näyttää kuuluvan suorastaan! Ja toi vyö, käy tosi hyvin siihen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Minä sitä jossain "mielenhäiriössä" tilasin, ajatuksena ehkä tehdä jotain päähinettä tms, mutta se jäi lojumaan, koska ei sitten iskenyt, enkä saanut siitä itselleni mitään tehnyä. Pakon sanelemana sen nyt kaivoin kaapista, onneksi!

      Poista
  4. Ihanan pirteä mekko. Suloisia kuvia ja ihana erityisesti kuva, missä tyttönen istuu lattialla mekon helmat leveällä :)

    VastaaPoista
  5. Aivan mielettömän ihana! Pitääpä ehkä jotain vastaavaa tehdä omille tytöille :)

    VastaaPoista